tiistai 30. elokuuta 2011

Pakkaamista ja viimehetkiä

Viimeinen ilta Suomessa lopuillaan.

Viime postauksessa unohdin mainita Maistraattiin tehdystä muuttoilmoituksesta. Itsehän siis tein niitä kaksin kappalein. Ensin muutin vanhemmilleni ja sitten muutin ulkomaille. Suomeen jää siis vanhempieni osoite. Suhteellisen helppo homma oli, varsinkin kun sen pystyi tekemään netissä www.muuttoilmoitus.fi. Tulostelimme myös kaikkia tarvittavia papereita valmiiksi, ettei tarvitse ensimmäisenä kopiokonetta tai tulostinta etsiä. Ja niitä pärstänkuvia myös erinäisiä kortteja varten.

Niin ja olihan siinä muutenkin viikolla säpinää, kun uusi kämppis saapui ja myös mun huoneen tuleva asukki kävi pyörähtämässä. Mukavia tyttöjä olivat. :)

Viikonlopun aikana saatiin tavarat piilotettua mökille ja hyvin ne mahtuivatkin.

Pikkumökin huone lattiasta kattoon täynnä

Mökki ja minun perheeni on jo hyvästelty, joten mun matka alkoi jo sunnuntaina.

Matkalaukun pakkaamisesta jo puhuinkin aikaisemmin ja se projekti on jatkunut viimeiseen asti. Eilen tuli punnittua ja karsittua, punnittua ja karsittua sekä punnittua ja karsittua. Ja viimein vaaka näytti 20,1kg. Ja tavaraa lähti pois aikas paljon. Ei ole helppoa. Tässä vähän kuvia matkalaukun eri vaiheista.

Tavarat levitetty
Tavarat kasassa
Lopulliset tavarat

Check-in tehty ja Meldezettel -lomakkeet täytettiin myös jo valmiiksi (asukkaaksi rekisteröityminen), johon sitten tarvitaan vuokraemännän allekirjoitus. Kaikki viimeiset hommatkin on hoidettu, joten nyt olisi tämä pariskunta valmis lähtöön.

Huomenna sitten herätys siinä ennen viittä, 5.30 lähtö kohti Rissalan lentokenttää, 7.25 lento Riikaan ja perillä Wienissä pitäisi olla puolen päivän jälkeen paikallista aikaa. Ja siitä sitten vielä se juna Graziin.

Ja suuret lupaukset siitä, että etukäteen olisin ehtinyt kertailemaan saksaa, jäi tekemättä. Ehkä sitä sitten koneessa voisi vähän vilkaista.

Nyt se alkaa olla menoa!

Päivitellään heti kun päästään netin ääreen.

perjantai 26. elokuuta 2011

Muuttoa osa 3 ja hyvästit Tampereelle

Nyt on bussi täynnä tavaraa ja suuntaamassa kohti Keski-Suomea. Hyvästit on jätetty Hervannalle ja Tampereelle 3kk ajaksi. Viikko meni aikas nopeasti töiden loputtua.

Päivät kuluivat pikkuhiljaa pakaten, koululla pyörien ja fukseja ihmetellen. Ihmeen paljon sitä tavaraa voi kertyä 2,5 vuoden aikana solukämppään. Ei voi käsittää. Emmekä muuttaneet edes yhtään huonekalua.

Kaikki tärkeät tahot on hyvästelty hetkeksi Tampereen päässä ja nyt alkaa rentoutuminen mökillä ja Savossa. Huomenna sukulaisen häät ja sunnuntaina sitten sinne Savon suuntaan. Hyvästejä on sielläkin tiedossa, kun Henkan sisko lähtee Austraaliaan määrittelemättömäksi ajaksi hoitamaan hevosia.

Kaikki oleellinen on hoidettu, tulostettu, tallennettu ja pakattu.

Niin siitä matkalaukun pakkaamisesta. On aikas hankalaa, tai ainakin mulle. Hirveästi olisi juttuja mitä tahtoisin ottaa mukaan, mutta pakko karsia. Oon jo 2 kertaa matkalaukun pakannut ja tuntuu, että 20kg paukkuu todella helposti. Onneksi on myös Henkan matkalaukku, johon jotain saa laitettu, kuten lakanat, erinäisiä piuhoja yms. ;) Ehkä ne tavarat saadaan mahtumaan.

Vielä ei oikein osaa jännittää, ehkä enemmänkin vaan stressata tai ainakin sitä harrastin viikolla moneen otteeseen. Ehkä nyt kun muutto on hoidettu, pystyy hiukan rentoutumaan. Joten nyt stressi pois ja rentoutumista ennen härdelliä Itävallan päässä. Sitä kuitenkin riittää joksikin aikaa ennen kuin ollaan asetuttu aloilleen.

keskiviikko 17. elokuuta 2011

2 viikkoa

Eilen iski jännitys. Bussissa Hervantaan oli tulossa joku vaihtari ja sen kanssa suomalainen, joka selitti kaikkia oleellisia juttuja. Kohta mekin ollaan samassa tilanteessa. Ihan tyhminä, eikä tiedetä mistään mitään. :D

Noh, oon onneksi ollut aktiivinen ja etsinyt tietoa jo vaikka mistä etukäteen. Olen ainakin enemmän tietoinen kuin 10 espanjalaista yhteensä. :P Askartelin tuossa ohjeet Wienin lentokenttä - Graz välille, on ohjetta ja aikataulua. :) Niin ja sitten selvittelin mihin toimistoon se Meldezettel pitää palauttaa ja missä on lähin toimisto. Tallensin Google Mapsin kartankin siihen. :P Miten niin yli-innokas?

Tänään taas tuntuu siltä, että voisi jo lähteä. Ei jaksa enää odottaa ja tahtoisi vaan äkkiä sen alkubyrokratian pois ja päästä nauttimaan uudesta ympäristöstä. En malta odottaa, että näen sen kämpän, missä seuraavat 6kk vietetään aikaa.

Vuokraemännälle kirjoiteltiin myös tuossa postia ja totesin, että tuo saksa on aika ruosteessa. Pitää siis alkaa käymään alkeiskurssien kirjoja vähän läpi. H:n mielestä on turhaa kysellä kuvia kämpästä tai sängyn leveyksiä, mutta mua ne tiedot helpottaa. Ottaakko mukaan leveä vai kapea aluslakana. :D Nojoo, kyllähän ne sielläkin sitten näkee, mutta ehkä olen vain niin malttamaton nyt. 2 työpäivää enää jäljellä ja menee varmaan päivät hitaasti.

Perjantaina viedään äiti ja isäpuoli syömään ja pakkailua pitää harrastaa urakalla loppuviikosta. Tänään Ikeaan vähän hakemaan kasseja ja laatikoita. Keittiön kaapit on jo melki pyyhitty, pellit pesty, cd-teline muovitettu. Pikkuhiljaa ne tavarat on kasassa. Sunnuntaina muuttaa jo toisen huoneen kämppis ja mun huoneen tuleva asukki tulee maanantaina käymään. :) Maanantaina aloittaa myös fuksit, joten niitäkin täytyy käydä ihmettelemässä. Kiireinen viikko siis tulossa. Onneksi ei tarvitse enää töissä sitten olla.

maanantai 15. elokuuta 2011

Muuttoa osat 1 ja 2

Muuttotouhut ovat pikkuhiljaa alkaneet. Viime viikon tiistaina siirtyi piano sen suuremmitta ongelmitta. Piano käännettiin pystyyn ja se mahtui hissiin, joten poikien ei tarvinnut hikoilla kierreportaissa. Nyt piano on turvallisesti säilytyksessä ja katsotaan, milloin se sieltä seuraavan kerran liikkuu.

Viime perjantaina H vei autollisen tavaraa jo Savon suuntaan. Tosin tuota tavaraa on niin paljon, että eipä sitä juurikaan huomannut. Yksi telkkari ja stereot katosivat. Ja yksi lipasto. Viikonlopun aikana järkkäilin hieman kämppää, siivoilin ja pakkasin parit laatikot.

Eilen saapui myös mun matkalaukku, joten kohta päästään mallaamaan, sovittamaan ja punnitsemaan matkatavaroita. Jokunen tavara on jo laitettu sivuun, että "näitä ehkä tarttetaan". Jossain vaiheessa tätä pakkausprojektia voisi laittaa listan, mitä matkalaukkuun tuli pakattua ja ehkä sitten puolen vuoden päästä todeta, mikä oli turhaa. :) Saa antaa vinkkejä, mitä kannattaa ottaa ja mitä jättää. Onneksi on edelleen se autokuljetus parin kuukauden päästä. :) Siihen lastiin on jo paljon suunnitelmia.

Kaappien tyhjennysprojektit ovat edelleen käynnissä. Peräkonttikirppiksillä meni ihan hyvin kaupaksi ryönää, kuiva-ainekaappikin alkaa tyhjetä uhkaavasti (tällä viikolla tiedossa karjalanpiirakoita) sekä viinahylly myös (kiitos tyttöjen läksijäispileiden). Ikeasta pitäisi käydä ostamassa vetoketjullisia kasseja vaatteille ja petivaatteille, ehkä myös pari pahvilaatikkoa pitää ostaa. Tuntuu, että tavara ei vähene, vaikka laatikot täytyy.

Pikkuhiljaa sitä alkaa tajuta, että kohta on se lähtö. Kaikkien käytännön asioiden lisäksi on vielä monta juttua hoidettavana, kuten erilaisten ihmisten tapaaminen ennen lähtöä. Nyt huolta tuo viime torstaina poistettu viisaudenhammas tai lähinnä se aukko, minkä se jätti. Ei meinaa parantua ja tänään pitää hakea lisää lääkettä.

Vuokraemännälle pitäisi laittaa vielä muistutusmailia, että ollaan tulossa ja että kertoo tarkan osoitteen, niin voidaan tehdä maistraattiin maastamuuttoilmoitus.

Töissä alkoi viimeinen viikko, joten loppukiri alkaa. Ehkä myös aktiivisempaa päivistystä tulee nyt tässä viimeisten viikkojen aikana ja tietysti sitten itse mestoilta. :)

perjantai 5. elokuuta 2011

4 viikon päästä alkaa kielikurssi!

Niin se aika vaan menee. :) 4 viikon päästä on jo ehkä hieman kotiuduttu uuteen kotiin.

Vaihtoasiat ei nyt oikeastaan ole juurikaan edenneet. Muuttotouhuja olen enemmänkin miettinyt. Lähes kaikki huonekalut on alustavasti löytänyt uuden kodin. Hieno juttu! Helpottaa tuota muuttorumbaa. Sunnuntaina pitäisi taas mennä peräkonttikirppikselle myymään, jos ei sada. Vakuutukset on myös hankittu. Oisko matkavakuutuksen lisäkuukaudet olleet jotain 30e/kk/naama, joten ei paha. Auton tarvittavat vakuutusjutut on myös selvitetty. Parin viikon päästä sitten kun työt loppuu pääsee koululle hoitamaan joitakin juttuja. Kopioita voisi tietysti jo ottaa valmiiksi.

Ensi viikon viikonloppuna H tuo mulle matkalaukun ja pääsen mallaamaan niitä tavaroita. Jotain listaakin olen jo alustavasti tehnyt, mutta saa nähä miten mahtuu. Onneksi H hakee auton loka-marraskuun vaihteessa, niin silloin saa sitten talvikamppeet ja sukset yms. Niin siis H tosiaan hankki nyt auton täältä. Aikalailla semmoinen, mikä oltaisiin Saksasta haettu (tuo yksilö oli Saksasta kotiutunut kolmisen vuotta sitten). On ilmastointia ja jopa farmari! :) Mutta lennot kun ehdittiin jo hankkimaan ja autopaikakkin on vasta marraskuun alusta, niin päädyttiin siihen ratkaisuun, että H hakee auton sitten syssymmällä. Saa tosiaan näppärästi sitten ne laskettelu- ja talvikamppeet. Pitää vaan nekin pakata valmiiksi, ettei H:n tarvii arpoa sitten hakureissulla. Itse en taida silloin tulla Suomessa käymään, kun joulukuun alussa kuitenkin tulen. Mutta nyt menee hyvin nää tavarahommat, kun joulukuussa saa sitten kesäkampetta pois. Helmikuussa ajellaan sitten takas Suomeen autolla. :) Tosin porukat ovat uhkailleet, että lähtisivät bussilla hiihtolomareissulle Itävaltaan. :D Saas nähä.

En muista olenko puhunut vielä joulusta. Olemme suunnitelleet ja puhuneet vanhempiemmekin kanssa, että he tulisivat jouluksi Graziin. Ainakin tällä hetkellä kaikki osapuolet ovat innoissaan, joten ehkä me saamme viettää ulkomaajoulun lisäksi myös perhejoulua. :) Meiltä olisi tulossa äiti, isäpuoli ja pikkuveli ja H:n puolella isä, äiti ja pikkusisko. Mun pikkuveljen kanssa jo puhuttiin, että hän tulisi jo vähän aikaisemmin, kun hän haluaisi nähdä jotain autoratoja yms. Laskettelemassa varmaan käydään jollain porukalla myös. Äitini ainakin on jo innoissaan tulossa, kun on joulutoreja ja glühwine. :) Kuhan nyt me ensin päästään sinne, niin voi sitten aloittaa joulusuunnitelmat.

Meidän vuokraemäntä lupasi jotain kuvia laittaa kämpästä heinäkuussa, mutta vielä ei ole näkynyt. Muutenkaan hän ei ole vielä vastannut yhteen mailiin, mikä laitettiin aikoja sitten. Ehkäpä hän on lomalla. Pitää parin viikon päästä muistutella, jos ei ole vielä vastannut.

Mutta tämmöisiä ajatuksia tällä kertaa.