torstai 30. elokuuta 2012

Vuosi sitten...

Voih! Vuosi sitten olimme ensimmäistä päivää Grazissa.

Ja puoli vuotta sitten palasimme takaisin Suomeen.

Niin piti kirjoitella paluumatkasta takaisin ja kaikesta jälkipyykistä, mitä vaihdosta aiheutui, mutta niin ne jäivät tekemättä.

Kotiin kuitenkin päästiin onnellisesti ja nyt kaikki nuo ihanat hetket sen puolen vuoden aikana ovat kauniita muistoja!

Täytyy joku päivä tässä fiilistellä vähän valokuvien parissa tuota puolivuotista. :)

tiistai 28. helmikuuta 2012

Viimeistä viedään

Teksti tuli kirjoitettua sunnuntai-iltana, mutta kuvien lataus kesti turhan kauan, joten tässä hieman viimeisen illan fiiliksiä.

 ---------

Tavarat alkaa olla pakattu ja kämppä puunattu. Ja lähtö koittaa huomenaamuna kahdeksan jälkeen.

Mutta palaan vielä tähän viikkoon, mitä sitä tapahtuikaan.

Alkuviikko tosiaan meni tenttiin lukiessa. Hiukan jo pestiin pyykkejä ja pakkailtiin, mutta pääasiassa yritin lukea. Maanantaina käytiin shoppailemassa Henkalle tarpeellisia juttuja. 2 kengät ja 3 farkut ostettiin alle tunnissa. Tehokas mies. :) Mäkin löysin laukun ja yhden paidan.

Tiistaina oli Grazissa karnevaalipäivä. Sää oli hyvin Suomen vapun kaltainen, karnevaaliparaati vaikutti fuksihärvelikulkueelta ja penkkariajoilta sekä ihmiset olivat pukeutuneet. Terassilta sai skumppaa ja munkkeja, niin ja Glühweiniakin vielä. Olo oli kyllä aika vappuinen. Paraatissa oli kaikennäköistä kulkijaa. Karnevaalin juhliminen jäi hiukan vähäiselle, kun se tentti oli sitten keskiviikkona.

Cup cakes
ESN:n oma osasto
Hermeettinen kompleksi, jossa tyypit veti kaljaa.
Tässä on jo nähty vaivaa
Mistähän tää kaveri on eksynyt?
Olinkin loppuen lopuksi ainoa siellä tentissä. 3 tuntia puurtamista. Aika samankaltainen tentti kuin TTY:n energia-tentit. Tosin tentti olisi ollut todella helppo, jos olisi muistanut kaikki asiat. :) Toivottavasti se nyt menisi läpi. Illalla käytiin sitten syömässä vielä hamppareita pienellä porukalla. Oli mukava loman aloitus.

Torstaina olikin sitten mun shoppailupäivä. Päätin lähteä Seiersbergin Shopping Cityyn vähän ostoksille. Tuo kauppakompelksi on aika järkyttävän kokoinen ja sieltä löytyy lähes kaikki kaupat. Ja onneksi löytyi, koska sain ostettua kaikki asiat, jotka olin ostoslistaan laittanut. :) Olin tyytyväinen!

Perjantaina lähdettiin vielä hieman urheilemaan laskettelurinteeseen ennen loppusiivousta ja -pakkailuja. Päätimme mennä 150km päähän Kreischbergin  keskukseen. Aurinkoa oli luvattu, mutta hän suvaitsi tulla esiin vasta iltapäivällä. Ilma oli kuitenkin todella lämmin. Huhtikuinen olo siis rinteessäkin. Rinteet olivat sopivan tasoisia, joka tarkoittaa myös sitä, että lapsiperheitä on paljon. Oli siellä Henkallekkin jotain laskemista. Iltapäivällä, kun lähdimme kotio, ala-aseman lämpömittari näytti +13 astetta.


Lauantaina aloitettiin pakkausurakka ja hyvällä mallille se saatiinkiin. Lauantaiksi Graziin oli luvattu +13 astetta ja aurinkoa, joten joku terassi oli löydettävä. Ja kyllä se ilma olikin lämmin. Mittarit näyttivät +16 astetta ja ulkona tarkeni hyvin ilman takkia. :) Voi kevät! Terassikin löydettiin, josta oli mahtavat maisemat Graziin. Eli terassikausi on avattu! Pienellä porukalla jatkettiin sitten meille vielä tuhoamaan viimeisiä pulloja ja ruokia. Varsin mukava ilta saatiinkin aikaseksi ja lähdettiin myös keskustaan, mutta diskoon ei onneksi jaksettu lähteä. Hyvä niin, koska siivousurakka olisi edessä sunnuntaina.

Terassikausi avattu!
Tänään onkin sitten koko päivä siivottu. Henkka pakkasi autoa ja ilmeisesti kaikki tavarat mahtuvat paremmin kuin hyvin mukaan. :) Pakkaillessa ollaan hukutettu tavaroihin varmaan 6 pulloa skumppaa,  pulloa viiniä ja joitaki yksittäisiä pulloja. Pitihän sitä nyt kihlajaisjuhlien skumpat tuoda täältä. :D

Mutta niin, nyt se alkaa olla ohi. Jännittävä kotimatka on vielä edessä, joten sitten vasta huokastaan, kun ollaan mökillä torstai-iltana ja kämppäkin Tampereella on tsekattu.

Aivan mahtava puoli vuotta on takana! Ehkä pieni fiilistelypostaus pitää vielä tehdä vaikka kotimatkan aikana. On niin paljon mahtavia muistoja!

Hei, hei Graz!

lauantai 18. helmikuuta 2012

Retkiä ja reissuja

Tapahtumaa on taas ollut viime viikkoina jonkun verran. Nyt rentoudutaan kotona ja nautitaan viimeisistä päivistä Grazissa.

Viime viikolla käytiin tosiaan siellä Hallstattissa espanjalaisvahvistusten kanssa. Keli oli taas vähän huono. Onneksi ei sentään satanut mitään. Hallstatt on varmasti varsin viehättävä kylä aurinkoisella säällä. Tällä hetkellä ei tainnut myöskään olla turistisesonkin huippuaika, kun suurinosa paikoista oli kiinni. Yksi matkamuistomyymälä ja pari ravintolaa olivat auki. Kierrettiin kylä ja ihmeteltiin maisemia. Paluumatkalla ajoimme vaihteeksi Schladmingin kautta.

Hallstatt
Perjantaina vietettiin sitten Henkan synttäreitä. Olin siis kutsunut ihmisiä jo aikaisemmin salaa, mutta enhän mä sitä pystynyt pitään salassa. :D Mukavasti tuli taas väkeä ja oli kiva nähdä vanhoja ja uusia tyyppejä. Kakku onnistui varsin mainiosti Kinuskikissan sokerikakkupohja-ohjeella ilman leivinjauhetta ja kaupastakin löytyi tuoreita espanjalaisia mansikoita. Eli Henkka sai taas mansikkakakun. :)

Vinkki, mitä paketissa saattaa olla
Lauantaina otettiinkin sitten koko päivä rennosti. Ja ilmeisesti niin rennosti, että pääsi tapahtumaan jotain hassua. Päätettiin mennä kihloihin! :) Sormuksien ostoa odotetaan vielä Suomeen ja kihlajaiskahvit on luvassa huhtikuussa. Mutta semmoista sattuu. <3

Sunnuntaina lähdettiinkin taas reissuun kohti Tirolia ja Arlbergin vuoria. Matkalla koukkasimme Innsbruckin kautta ja katselimme kylää lähinnä autosta. Majoitus löytyi Imstin kylästä, josta oli noin 40km tavoitteena oleville vuorille. Maanantaina päätimme mennä St. Antonin rinteisiin. Keli oli varsin passeli. Ei liian kylmä, eikä kuuma. Rinteetkin olivat ihan ok kunnossa. Aurinkokin yritti välillä kurkistella pilvien välistä. Tiistaina ajettiin vähän kauemmas Lechin kylään ja lunta tuli jo heti aamusta alkaen. Se ei oikeastaan menoa hirveästi haitannut. Rinteissä oli aamupäivästä mukavasti tilaa, vaikka eteen ei hirveästi nähnyt. Ilma kuitenkin parani keskipäiväksi ja aurinko taas paistoi vähän. Iltapäivällä jaloissa alkoi tuntua edellisen viikonlopun ja päivän laskut. Päätinkin siis lähteä tutkimaan vähän kylää ja ihmettelemään menoa. Hirveästi siellä olikin ihmisiä. Romanttisen ystävänpäiväillallisen söimme paikallisessa pizzeriassa, joka oli ilmeisesti aika suosittu. Otimme isot pizzat ja se todella olikin iso. Varmaan kaksi kertaa tavallisen lautasen halkaisija. Ja hyvääkin oli.

Ei näihin kyllästy ikinä

Tuttuja rinteessä
Lech
Keskiviikkona pakkasimme kamat ja otimme auton alle ja suuntana oli Saksan puolella olevat kohteet: jo moneen kertaan mainitsema Neuschwasteinin linna sekä Garmisch-Partenkirchen. Lumisade alkoi juuri ennen kuin lähdimme ja se ei sitten loppunutkaan kuin vähän ennen Grazia. Aluksi meidän piti ajaa jonkinasteista alppitietä Saksan puolelle. Aikaisemminkin olemme kokeneet yhdistelämän itävaltalaiset + lunta tiellä = ajetaan max 60km/h ja rekat on jumissa jokaisessa mäessä. Ensimmäisen 70km matkaan menikin varmaan se 1,5h. Pääsimme kuitenkin perille linnalle, jonne huonon sään takia meillä ei ollut suunnitelmissa edes mennä kuin ottamaan valokuvia. Valokuvat saatiin ja toivottavasti palaamme joskus hieman paremmalla säällä. Seuraava etappi oli Keski-Euroopan mäkiviikoilta tuttu G-P. Käytiin tsekkaamassa hyppyrimäki ja tuttujen suomalaisten naamat. Loppumatka olikin sitten tiedossa pelkkää Autobahnia, lähes. Jossain hieman ennen Itävallan rajaa ja Salzburgia meno sitten loppuikin. Ilmeisesti rekat olivat taas jumissa, joten otimme pienen kiertotien ja pääsimme vähillä jonottamisilla, kiitos navigaattorin. Salzburgin ja Linzin välillä ihmettelin tutun paikannimen kylttejä, Steyrermühl. Noh, se olikin tuttu viime kesältä. Siellä on yksi UPM:n paperitehdas. Tulipa sekin nähnyt vilaukselta. Paluumatkaan G-P:stä Graziin 465 kilometriin saattiin tuhrattua 6 tuntia. Motarilla voisi kuitenkin ajaa sitä 130km/h. Eli oli ihan hyvä totutella Suomen matka-aikoihin. :P Ajeltiin suurinpiirtein näin: http://g.co/maps/exu8s

Linna vähän remontissa
Henkka ja mäkiä
Viime päivät ovatkin kuluneet taas pyykätessä ja muissa kotihommissa. Ensi keskiviikon tenttiinkin on jo luettu kaikki materiaalit kertaalleen. Eilen leivoin hiukan laskiaispullia ja pizzaakin. Eli kuivamuonakaappien tyhjennys on myös käynnissä. Tänään käytiin kävelyllä keskustassa ja täällä on ihan kevät. Lunta on hiukan maassa, mutta lämpöasteita oli lähemmä 10 ja aurinko porotti lämpimästi. Ei yhtään tee mieli palata Suomen talveen. Toivottavasti kevät tulisi Suomeen tänä vuonna hieman nopeammin.

Reilu viikko on enää Graz-aikaa jäljellä. Viikolla pitänee edelleen lukea tenttiin ja harrastaa myös hieman shoppailua. Jotain kevät- ja työvaatteita pitää hieman haalia. Ja ehkä parit kengät. :D Parissa tietyssä ravintolassa pitää käydä syömässä ja loppuviikosta pakkailla kamat kasaan. Niin se aika vaan meni. Huh.

keskiviikko 8. helmikuuta 2012

EM Jännerrallye 5.-7.1.2012

Tammikuun alussa piti ottaa varaslähtö motorsporttiin kun kotimaasta tuntui kisat peruuntuvan. Hyvänä kimmokkeena toimi mahdollisuus päästä seuraamaan Itävallan mestaruussarjaa ja EM-sarjaa yhtä aikaa ja vieläpä ensimmäistä kertaa kumpaakin. Lisäksi lähtölistalla kärjessä oli muuan Juho Hänninen. Kisa järjestettiin Linzin liepeillä Freistadtissa (melkein Tsekeissä), joten matkaa Grazista kertyi maltilliset 250km. Kisan ennakkovalmistelut tehtiin mallikkaiden nettisivujen ( http://www.jaennerrallye.at ) ja epämääräisten youtubevideoiden avulla. Etukäteen selvisi kuitenkin pari potentiaalista rallituristin tienvieruspaikkaa, joten eikun reissuun.

Sisämutkan taidekuva J. Hännisestä.


Linziin suunnattiin keskiviikkoiltana etsimään majoitus ja suorittamaan samalla reissulla senkin kaupungin kierros. Keli oli vesisateinen, härregyyd ja järkkyä ja tiesmitä kun Grazissa ei ollu satanu pariin kuukauteen mitään. Ja kuten arvata saattaa, niin keli ei yhtään kohentunut torstain shakedownia varten. Vettä vaakatasossa ja ainakin melkein 2 astetta lämmintä. Suunnilleen 1,5h jaksettiin seistä ravistelupätkän varressa ja tunnin jälkeen tunki jo vettä GoreTexista sisälle. Verkkokalvoille tallentui kuitenkin pitkähköjä vesi- ja mutaliippejä asfaltilla sekä tilastomerkinnän arvoinen peltoautoilu DS3:lla. Kuvia ei kelistä johtuen ole mutta shakedownin videon (ja muutkin laadukkaat incarit) löytää osoitteesta http://www.mediasport.cz/rally/onboardy.html . Vaatteiden kastelun jälkeen huurrutettiin Audin laseja vielä sen verran, että ajeltiin SonderPrüfung (erikoiskoe) 3/6 St. Oswald läpi siltä varalta, että sinne mentäisiin katsomaan.

Maisemaa SP 3/6 St. Oswald (noin 1km katselupaikasta)

Aamuksi keli sitten heittikin hivenen kuperkeikkaa. "Vuorille" (=ylemmäs merenpinnasta) oli sadellut lunta silloin kun alempana tuli kaatamalla vettä. Illasta vetäs vielä reilusti pakkasen puolelle, joten GoreTexin alle sai heittää vähän fleeceä ennen pätkän varteen kävelyä. Välitie tuli sopivasti kohdalle, joten eikun odottelemaan. Yleisö oli otettu huomioon, paikalta löytyi kuulutuksen lisäksi parit kioskit ja myynnissä ne perinteiset: kaljaa, schnitzelsemmeliä ja talven riemuksi myös glühweinia. Tie oli jäisen asfaltin ja lumen sekoitus, joten ensimmäiset autot liukastelivat melko tavalla. Pitkää sladia ja vastaheittoja, eihän siinä mitään.

Mini Countryman "S2000" ja normaali assulinja.

Ensimmäisen kierroksen jälkeen ajeltiin pätkän lähtöpäähän ihan vaan vaihtelun vuoksi. Taas opastus parkkiin, yleisölle reitit pellon kautta ja jonkun autotallissa(!) glühweinit ja oluet myynnissä sekä ralliradio viritelty pa-laitteistoon. Asiallista! Muutama sata metriä peltoa pitkin ja oltiin hollilla. Näkemäalueena jokseenkin ensimmäinen kilometri pätkää ja katselupaikassa taas koju jossa (tää varmaan yllättää nyt viimesetkin) glühweinia ja kaljaa sekä sämpylää.

St. Oswaldin ensimmäiset mutkat, keli kohallaan.

Tie oli päässyt sulamaan päivän auringossa, mutta varsinkin SP 2/5 oli sen verran luminen, että kaikilla edelleen nastat alla. Renkaan runko muistutti kovasti pohjoismaista BeeÄffää, mutta piikkien määrä ja koko oli huomattavasti pienempi. Siispä sladeja tälläkin kertaa, sikäli kun vauhtia siihen oli. Kärjellä ainakin riitti vauhtia ja leveitä linjoja. Tässä Rosenbergerin näyte, vielä pysy:

Rosenbergerin linjaa (VW Polo S2000)

Stohl pääsi aamulla piikkiin puhtaammalla tiellä (ja kenties kokemuksella), mutta iltapäivällä joutui jo vähän yrittämään. Hänninen, Baumschlager ja Kopecky menivät silti menojaan. Valtion mutkanmerkin pudottaminen lämmittää kuitenkin aina rallituristin mieltä, vaikkei tällaisilla "penkoilla" nostohommiin pääsekään.



Häntäpäässä kuljettajien ja kaluston kirjo oli aika värikäs. Reitillä oli Lancia Deltaa, S2 Audia, baby-Mersua, 96 Saabia ja 323 GT-R. Vauhtia ei välttämättä, mutta ohjelmaa sitten siitäkin edestä. Toiseksi viimeinen auto "pelasti" päivän sukeltamalla yo kuvan oikeasta pellolle. Illan pimeässä (ja pakkasessa) ajetut erikoiskokeet jouduttiin skippaamaan. (Sattui samalle illalle Amorphis esiintymään Graziin, melko pakollinen tilaisuus sekin.) Koko kisassa olisi ehtinyt nähdä torstain shakedownin lisäksi helposti 4 pätkää perjantaina ja valinnoista riippuen 3-4 lauantaina. Mielenkiintoisia katselupaikkoja ainakin lumen ja jään sekaisella kelillä on riittämiin. Suosittelen penkkapelleille, etenkin jos käy niin että jonain vuonna on IRC+ERC+ÖM. Voi olla, että joutuu käymään itsekin uudestaan ihan ajan kanssa eikä vaan turistina.



Lisää tunnelmakuvia osoitteessa:
http://hoksman.galleria.fi/kuvat/Vaihto/J%E4nnerrallye2012/

tiistai 7. helmikuuta 2012

Paluu Suomeen

Elikkäs suunnitelma on jättää Graz maanantaina 27.2. aamusta kunhan vuokraemäntä on käynyt tsekkaamassa paikat ja olemme luovuttaneet avaimet. Audiin on toivottavasti saatu mahdutettua kaikki tavarat. Pientä uudelleensijoittamista onkin jo harrastettu. Auton nokka suunnataan kohti Saksaa ja reittimme Tukholmaan kulkee suurinpiirtein näin: http://g.co/maps/zvfx3.

Maanantain ja tiistain välinen yö vietetään Hannoverissa, josta löytyi hotelliyö 45 euron hintaan. Kilometrejä Grazista tulee 975km tälle päivälle. Tiistaina ajellaan sitten Tanskan kautta Ruotsin puolelle Ison-Beltin ja  Juutinrauman siltojen kautta. Majoitus hommattiin Malmöstä. Toivottavasti eivät ammu siellä siihen aikaan. :/ Kilometrejä tuolla päivälle tulee noin 660km. Keskiviikkona saadaan sitten rauhassa ajella Ruotsin läpi Tukholmaan. Saatetaan ehkä mielummin ajaa tuon itärannikon kautta, kun aikaa kuitenkin on ja siellä voisi olla myös jotain nähtävää. Tukholman Viking Linen satamasta m/s Amorella lähtee klo 20, joten viimeistään klo 19 pitää olla satamassa. Kilometrejä kertyy 670km. Karkauspäivän ilta vietetään laivassa ja aamulla ollaankin klo 7.35 Turun satamassa, josta pyrähdetään ABC-aamiaisen kautta Tampereella.

Asunto meillä on nyt hommattuna Hervannasta. Tarjous kämpästä tuli tammikuun puolivälissä, eikä sitä oikein voinut olla ottamatta. Yksi stressitekijä lähti pois samantien. Kämppä on siis Pirkka 4 -opiskelijatalosta ihan Kauppakeskus Duon vieressä osoitteessa Insinöörinkatu 19. Kämppä on kaksio tupakeittiöllä ja saunalla. Neliöitä löytyy 56 kappaletta. Varsin passeli kämppä. Autopaikkaa ei vielä ole, mutta toivottavasti se tässä helmikuun aikana tulisi, viimeistään maaliskuussa olisi hyvä saada.

Meidän kämppä

Heti Tampereelle saavuttuamme menemme kirjoittamaan vuokrasopparit ja hakemaan avaimet kämppään. Samoilla vauhdeilla ajattelimme hakea vielä yhden satsin tavaraa Multialta, että saamme elämän perustarpeet hoitumaan ensimmäisten päivien ajan. Siitä se elämä Suomessa sitten alkaa.

Ensimmäiset pari viikkoa menee kamoja roudaillessa ja sukulaisia tapaillessa. Kuun puolivälistä olisi sitten tiedossa kummallakin töitä viime kesäisissä työpaikoissa diplomitöiden parissa. Saas nähä mitä siitä tulee. Innolla odotan jo! :) Kaikenmoisia suunnitelmia sitä on jo keväälle, joten sitä ei oikein malttaisi edes odottaa. Toisaalta aika täällä on ollut mitä mahtavinta, joten poiskaan ei välttämättä haluaisi lähteä.

Mutta sellaisella suunnitelmalla ollaan lähdössä Suomeen. Tj-kalenteria voi seurata tuosta oikealta bannerista.

Tammikuun tarinoita

Helmikuuta mennään jo kovaa vauhtia ja eilen katselin kalenteria, että 3 Graz-viikkoa on vielä jäljellä. Huh. Niin se aika vaan meinaa loppua ihan kesken.

Tammikuussa kuitenkin tapahtui vaikka ja mitä. Edellisen postauksen jälkeen tosiaan tehtiin niitä asioita, mitä ennustettiinkin. Oli kouluhommia, käytiin äänestämässä sateisessa Wienissä ja hoidimme Monte Carlon reissun pois alta. Henkka on luvannut kirjoittaa siitä hiukan enemmän, mutta voin sanoa, että minäkin nautin reissusta. Monaco oli aikas <3.

Ensimmäinen kierros

Noin 15 asteen lämpö helli Monacossa.
Reissusta kuitenkin selvittiin ja arki puski kovaa vauhtia päälle. Mullakin alkoi vielä viimeinen kurssi, se Biomassa, 25.1. ja sitä sitten oli kyseisellä viikolla kaksi päivää ja seuraavalla kolme. Hyvästejä jätettiin paljon myös tuolla viikolla, kun ESN järjesti Goodbye partyt hattu ja viiksi -teemalla. Meillä oli Henkan kanssa hienot foliohatut. Toivottavasti niistä saadaan kuva jossain vaihessa. Monet yhden semesterin vaihtarit lähtivät jo tammikuun lopussa pois ja pikkuhiljaa muitakin lähtee takaisin koteihinsa. Toisella äänetysretkelläkin käytiin hoitamassa velvollisuutemme ja taas vedettiin vähän vaalilounasta ja vaalikakut ja -kahvit. Mukavia reissuja tuommoiset päiväretketkin.

Sacher-torttua
Mekin oltiin Wienissä.
Viime viikko meni täysin kouluhommissa, sillä 31.1. oli saksan tentti ja biomassaa oli vielä 3 päivää. Nyt on suurin urakka hoidettu ja viimeinen tentti on vielä 22.2. Sitten olisi toivottavasti 18op kasassa. Energia kurssistakin tuli jo pisteet ja arvosana 1 (sehr gut) eli se paras. :D Oli aikas helpot pisteet ja arvosanat. Välillä niinkin.

Viime viikonloppuna käytiin sitten laskettelemassa Bad Gasteinin alueella. Varattiin viikonlopuksi alppimajamajoitus neljälle ja lähdimme perjantaina Villen ja Klasun kanssa kohti länttä. Sääennustukset olivat aika hurjia, -25 astetta yms. Laskettelukeliksi se ei ollutkaan mikään kamalan huono. Aamupäivästä rinteet olivat varsin tyhjiä ja sai mukavasti laskea iskemättömillä rinteillä. Aurinkokin yritti pilviverhon takaa paistaa, mutta ei se päässyt oikein kunnolla läpi. Varpaat ja sormet hiukan kärsivät kylmyydestä, mutta muuten oli varsin mainio laskukeli. Sunnuntaina keli oli hiukan parempi, joka tietysti näkyi ihmismäärässä. Aurinkokin paistoin hieman, mutta ei sitä ruskettumaan ehtinyt. :) Jalat saivat taas hiukan reeniä ja vieläkin pohkeet ja reidet ovat aika jumissa. Sunnuntaina Dorfgastein-Grossartal -keskuksen päällä oli mukava lapsiparkki: igluun tehty leffahuone. Siellä katselin pienten hiihtokoululaisten kanssa Leijonakuningasta saksaksi lampaantaljoilla maaten. Teki hyvää rankan laskupäivän jälkeen. :) Maisemia ei hirveästi päässyt näkemään, kun pilviä oli jonkin verran, mutta sunnuntaina sain pari kuvaa napattua. Toivottavasti ensi viikolla onnistaa paremmin säiden kanssa.

Sään uhmaajat: Henkka, Ville ja Klasu
Bad Hofgastein
Pilvisiä vuoria
Der König der Löwen
Tällä viikolla on taas kotiviikko. Henkalla on tentti huomenna ja mä olen siivoillut ja pessyt pyykkiä. Torstaina mennään käymään päiväretkellä Hallstattissa, perjantaina pidetään vähän Henkan synttäreitä ja sunnuntaina lähdetään 3 yön reissuun Tirolin suuntaan. Tavoitteena taas hieman lasketella ja mahdollisesti nähdä Neuschwasnsteinin linna Saksan puolella. Kuhan saisin siitä vaan valokuvan, niin olen tyytyväinen. :)

Paluustakin on hieman asiaa, mutta kirjoitan siitä oman postauksen.

Tällaista tälläkertaa.

maanantai 30. tammikuuta 2012

Bergrallye Voitsberg 11.9.2011

Nyt kun Suomeen puhaltaa kylmää Siperiasta ja Grazissakin on virallisesti pakkasta, niin on hyvä muistella viime syksyn helteitä. Mitään tekemistä ei tietenkään ole sillä, että blogikirjoittelu ei ole ollut viime aikoina näistä vaihtoajan aktiviteeteista niitä motivoivimpia. Joka tapauksessa, käytiin tuossa taannoin tutustumassa Keski-Euroopassa suosittuun autourheilulajiin, bergrallyyn. Bergrally on kovasti samankaltaista kuin rallisprint, tosin asfaltilla ja ylämäkeen. Eroina kotimaiseen assusprinttiin ovat se, että reitti kisaillaan kolmesti ja 2 parasta aikaa lasketaan yhteen, sekä vapaat harjoitukset. Koko aamupäivän saa sahata reittiä kilpurilla kilpavauhtia. Päivän mittaan valkeni syy vapaille harjoituksille; eihän niitä ylämäkiä jaksa peruspulskea autourheilija mitenkään tutustua ilman moottoria.


Siinä vaiheessa vuotta en ollut vielä hakenut autoani tänne Itävaltaan, joten kisapaikalle siirtymisessä piti käyttää hivenen luovuutta. Onneksi Grazissa on mainiot julkisen liikenteen yhteydet. Niinpä 40km siirtymä Grazista Lobmingin kylään suoritettiin kätevästi (ilmastoidulla!) lähijunalla. Ennakkotutkiskelujen ja Garminin avulla saatiin selville, että asemalta on siedettävä 2km varikolle ja lähtöpaikalle. Toki koko matka vastamäkeä ja lämmöt ennen puoltapäivää jo vajaan 30. Varikon saavuttamisen aikaan paita oli jo siinä määrin kostea, että oli hyvä hetki pysähtyä kuvailu- ja virkistysjuomatauolle.



Matkaa varikolta katselupaikkaan kevensi tieto, että tästä eteenpäin tie on - jesh - hiukan jyrkempää ylämäkeä. Elohopea huiteli auringonpaisteessa jo reilusti kolmenkympin pahemmalla puolen, joten katselupaikka valittiin suosiolla varjosta. Kuvassa muuten yleisösiima ei osoita riittävää etäisyyttä tiestä vaan jyrkähköä rinnettä ja vaaleampi sininen on se alkuperäinen paidan väri. Tauolla vahvistui aiemmin (ed. vklp em-crossi) saatu käsitys siitä, että kunnollisessa itävaltalaisessa yleisötapahtumassa kuuluu saada olutta ja schnitzelsemmeliä joka paikasta. Kevyt kulttuurishokki autourheilumakkaraan ja termarikaffiin tottuneelle rallituristille.


Itse kisasta ei jäänyt juurikaan enempää kerrottavaa kuin suomalaisista assusprinteistä yleensä. Kovimmissa vehkeissä on hitokseen tehoa ja kaikissa laitteissa aivan liikaa pitoa. Kalusto oli monenkirjavaa ja siipiin oli panostettu normaalia enemmän. Luokkia oli joka lähtöön ahdetuista nelivetoisista alle 1300ccm kaksivetoihin ja historic-autoihin. Pari hurjaa yritti mäkeä ylös jopa vanhoilla Renault Clioilla. Sääli ja ilo vuorottelivat mielessäni. Itse kisan voitti Mr. Bergrallye, Felix Pailer, kohtalaisen virkeällä Lancia Deltalla. Historicluokan voittoon ajettiin vähintäänkin autenttisen näköisellä Audi Quattro S1 E2:lla. Vitoskone ja äänet, aijai.



Aiheesta kiinnostuneille lisää kuvia osoitteessa:
http://hoksman.galleria.fi/kuvat/Vaihto/Bergrallye_Voitsberg/
Ja voittajan video: http://www.youtube.com/watch?v=yg6RMQGRvs0

tiistai 10. tammikuuta 2012

Henkka travel goes 80th Rallye Monte Carlo

Laitetaas tänne meidän alustava matkaohjelma jo. Tässä rupee kohta ihan matkakuume nousemaan (varsinkin kun pitäs tehä niitä kouluhommia eikä lojua netissä...)

Matkaan on siis lähdössä Grazista Henkka, Anna ja argentiinalainen Martin. Matkan varrelta poimitaan vielä pari suomalaista mukaan. Listassa on lueteltu meidän majoituspaikat sekä vähän reittejä, mistä ajellaan. Sekä linkit säätietoihin.

Monday 16.1.2012

Somewhere between 12.00-14.00 starts Audi with Henri, Anna & Martin
Graz - Oleggio (ITA) 726km / 7h
Night at 3 person room 16km from Malpenso Airport
http://www.booking.com/hotel/it/oleggio-malpensa.fi.html
64e / 3 persons, including buffet breakfast
http://www.foreca.fi/Italy/Oleggio/tenday

Tuesday 17.1.2012

8.20 Vesku arrives Malpenso Airport, Milan
9.00 Malpenso Airport - Saint-Geoirs Airport 412km / 4,5h
12.45 Emppu arrives Saint-Geoirs Airport, Grenoble (FRA)
13.30 Saint-Geoirs - Rally HQ, Valence 75km / 1h
before 18.00 Valence - Domaine Distaise, Grané 28km / 30min

4 nights at cabin Le Loir (max 7 persons, 3 bedrooms, kitchen etc)
http://www.booking.com/hotel/fr/chambre-d-hotes-domaine-distaise.fi.html
288e / 5 persons + city taxes, towels and bedsheets 9e per person

Mon-Tue route: http://g.co/maps/p78sm
http://www.foreca.fi/France/Valence/tenday

Wednesday 18.1.2012

Propably one stage twice
SS 1/3 Le Moulinon - Antraigues (1st run 9.03, 2nd 14.21)
or
SS 2/4 Burzet - St Martial (1st run 10.21, 2nd 15.39)

http://www.foreca.fi/France/Antraigues/tenday
http://www.foreca.fi/France/Burzet/tenday

Thursday 19.1.2012

Two stages, one twice or two different ones
SS 5/8 Labatie d'Andaure - Lalouvesc (1st run 9.33, 2nd 14.50)
SS 6/9 St Bonnet le Froid (1st run 10.14, 2nd 15.31)
SS 7/10 Lamastre - Gilhoc - Alboussiere (1st run 11.37, 2nd 16.54)

http://www.foreca.fi/France/Lalouvesc/tenday
http://www.foreca.fi/France/Lamastre/tenday

Friday 20.1.2012

One or two stages
SS 11 St Jean en Royans - Font d'Urle 10.02
SS 12 Cimetiere de Vassieux - Col de Gaudissart 10.43
SS 13 Montauban s'Ouveze - Eygalayes 15.11

http://www.foreca.fi/France/Font_d%27Urle/tenday
http://www.foreca.fi/France/Eygalayes/tenday

Packing and cleaning of the cabin in the evening

Saturday 21.1.2012

Around 06.00 leaving Distaise, visiting hotel Éza Vista and driving to
Turini stage early enough to get a place from the crowded mountain.
Distaise - Éze - Col de Turini 426km / 5,5h http://g.co/maps/2c728

One of the most legendary stages of WRC history twice:
SS 14/16 Moulinet - Turini - La Bollene Vesubie (15.11 and 19.34)

http://www.foreca.fi/France/Moulinet/tenday

One night at Eza Vista hotel, 1 room for 5 persons
http://www.booking.com/hotel/fr/hotelezevista.fi.html
85e / 5 persons + 1,5e city tax per person

Sunday 22.1.2012

SS 18 (Power Stage) St Agnes - Col de la Madone 10.11
16km from hotel to power stage finish
8km to Monaco if we want to visit there

http://www.foreca.fi/Monaco/Monaco/tenday

13.20 Vesku flies from Nice Airport
16.50 Emppu flies from Nice Airport

Audi: Nice Airport - Graz 986km / 10h

maanantai 9. tammikuuta 2012

Vanha vuosi jäi ja uutta pukkaa heti perään

Lomailut Annin ja Artun kanssa ovat takana sekä meidän miniloma Linziin ja Jänner ralliin. Arki on palannut.

Annin ja Artun kanssa aika meni vauhdilla. Pääasiassa hengailtiin ja syötiin. :D Uuden vuoden aattona hengailtiin myös Moserhofgassella suomalaisten ja parin ulkkarinkin kanssa. Hyvissä ajoin siirryimme jo keskustaan katselemaan meininkiä ja tarkoituksena oli mennä Schlossbergille vaihtamaan vuosi. Jostain syystä (ehkäpä turvallisuussyystä) portaat eivät olleet käytössä. Noh, porukkaa kuitenkin kiipesi aidan yli eikä ketään ollut vahtimassa, joten niinpä mekin reippailimme. Ymmärsimme illan aikana myös miksi Suomessa on isot kiinalaiset ja muut pienet papatit kiellettyjä. Porukka heitteli niitä minne sattuu ihmisjoukossa. Siinä oli kuulo ja näkö välillä vaarassa. Muutenkin raketteja ammuttiin hieman epäilyttävistä paikoista ja tietysti ilman suojalaseja. Kaupungin tarjoama ilotulitus oli silti todella hieno ja kestikin melkein 15 min. Schlossbergiltä näkyi myös hienosti raketteja, joita ammuttiin kaupungin laidoilta.

Söpöö
Anni ja Arttu, nekin on söpöjä
Maisemaa ylhäältä
Suuremmilta krapuloilta selvittiin myös, mutta silti katsoimme uuden vuoden päivänä yhteensä 3 leffaa: Kauhea kankkunen 2 (aikas paska leffa), Roskisprinssi (yllättävän paska) ja illan bonusleffana Sound of Music (ei petä koskaan!). Tammikuun tokana harrastettiin vähän shoppailua ja kolmantena päivänä lähdimme Schladmingiin laskettelemaan. Arttu onnistui kaatumaan melkein ensimmäisellä laskulla ja pääsi tutustumaan Itävallan sairaanhoitoon. Magneettikuvaa suosittelivat Suomeen palattua, joten saa nähdä mitä sieltä löytyy. Me kuitenkin Annin kanssa yllätettiin itsemme todenteolla ja laskimme lähes 5,5 tunnin ajan pitämättä sen lounastaukoa isompia taukoja. Eikä ees yhtään rommi-/amarettokaakaota juotu. Ja keli oli taas aivan loistava. :) En suostu enää laskemaan huonolla ilmalla.

Anni rentoutuu
Vuoria (pitäisi ehkä jossain vaiheessa poistaa toi kakkaläikkä linssistä)
Keskiviikkona vietiin A:t Wienin kentälle ja itse jatkoimme samoilla vauhdeilla Linziin. Olimme varanneet hotellin kahdeksi yöksi ja tarkoitus oli vähän hengailla kaupungilla ja käydä seuraamassa Jänner rallia, jossa ajettiin muunmuassa EM-sarjan osakilpailu. Linzissä satoi lähes koko ajan, joka oli meille Grazin sadettomuuteen tottuneille kova pala. Torstaina ajeltiin ratikalla ja käytiin syömässä. Iltapäivällä mentiin seuraamaan rallin shakedown pätkää ja sää oli aika extreme. Jäätävää vettä satoi vaakatasossa. :( Kuivattelujen jälkeen päätimme lähteä vielä kaupungille ja käydä Ars Electonica Centerissä. Paikka oli varsin mielenkiintoinen ja kaikkea jännää kokeiltavaa oli joka puolella. Ehkä mä silti haluan käydä joku päivä vielä Heurekassa, kun en ikinä ole sinne päässyt. Tiedepläjäyksen jälkeen käytiin vielä syömässä. (Linzistä ei oo yhtään kuvaa...)

Perjantaina lähettiin aamusesta katsomaan yhtä rallin pätkää parista eri kohtaa. Sää oli hiukan parempi kuin edellisenä päivänä: sadetta ei ollut ja aurinkokin koitti vähän paistaa. Harjoittelin hieman päivän aikana rallikuvaamista ja tuotoksia on nähtävillä galleriasta. Kannustettiin suomalaista EM-sarjaa ajavaa Juho Hännistä, joka taisi loppuen lopuksi olla toiseksi.

(Kuvia tulossa galleriaan hetikohta.)

Iltapäivästä ajeltiin takaisin Graziin. Enemmänkin oltaisi ehkä rallia katsottu, mutta perjantai-illalle oli bookattu Amorphiksen keikka Graziin ja pitihän Suomen pojat nähdä. Oli muuten hiukan hämmentävää katsoa keikkakansaa, joilla usealla oli päällä suomalaisten hevibändien paitoja. Moonsorrow, Children of Bodom, Korpiklaani, Sentenced, Insomnium, Amorphis, Ensiferum... Jollain oli vain Suomi - Finland -paita. :D Kuulemma Itävallasta ei tule hyviä hevibändejä vaan kaikki tulee Pohjoismaista. Ei kai sille sitten mitään voi. Voi vaan olla ylpeä. :) Mutta keikka oli varsin mainio.

Loppu viikonloppu menikin sitten pyykkiä pestessä ja kotona touhuillessa. Huomenna olisi tiedossa saksasta pieni tentti verbeistä ja torstaina esitelmä energia-auditointi manuaalista. Eli hommaa riittäisi torstai-iltaan asti. Perjantaina todennäköisesti mennään Wieniin äänestämään tulevaa Suomen presidenttiä ja lauantaina käydään ehkä rinteessä. Niin ja sunnuntaina otan vastaan yhden ikävuoden lisää. 30 vaan lähestyy kovaa vauhtia... Ja ensi maanantaina alkaa sitten lähes viikon reissu Monte Carloon seuraamaan MM-rallia. Saa nähdä mitä siitäkin reissusta tulee. Henkka on hoitanut oikeastaa kaiken tätä reissua varten, joka on välillä ihan mukavaa. On vuokrattu talo Ranskasta ja hotellia Milanon läheltä sekä Nizzasta. Seudut olisi varmaan aikas hienoja johonkin muuhun vuoden aikaan kuin talvena, mutta kaippa siellä jotain näkemistä on. :) Tosin päivät menee varmaan siellä pätkillä, mutta toivottavasti jossain kylässäkin ehtisi käymään. Siitä retkestä tulee varmasti kuvia ja raportteja sitten aikanaan.

Ja tänään sitten virallisesti sanottiin vuokraemännälle, että lähdemme maanantaina 27.2. pois. Kämppää ei ole vielä tiedossa, mutta 1.3. olisi tarkoitus rantautua Suomeen. Ehkä asunto- ja työasiat selvinnee tässä tammikuun aikana. Toivottavasti.