Niille, joita moottoriurheilu kiinnostaa, mutta jotka ovat erilaisilla tekosyillä siirtäneet lähempää tutustumista aiheeseen myöhemmäksi, kerrotaan aluksi parit perusasiat. Rallicross on laji, jossa kierretään rataa ympäri useamman auton yhteislähdöllä. Se EI siis ole rallia, rallissa ajetaan yksi auto kerrallaan kelloa vastaan yleiseltä tieltä suljettua erikoiskoetta pitkin. Rallicrossradassa on yleensä sekä asfaltti- että soraosuuksia. Tämä erottaa sen rata-autoilusta, jossa ajetaan pelkkää asfalttia. Rallicrossissa ajetaan kolme aika-ajolähtöä, joiden aikojen perusteella ratkaistaan paikat finaaleihin. Finaalilähtöjä on osallistujamäärän mukaan 2-3. C-finaalista aloitetaan, voittaja B-finaaliin, jonka voittaja A-finaaliin. A-finaali on sitten se huipentuma. Autot jaetaan eri luokkiin (S1600 - etuvetoiset alle 1,6-litraiset, Touring Car - takavetoiset, Supercar - nelivetoiset turboahdetut) ja kukin luokka käy saman kaavion läpi.Näin siis EM-sarjassa, kotimaisessa versiossa säännöt ovat hivenen erilaiset, joskin perusperiaatteiltaan samat.
Niin, se sunnuntai. Kiivettiin Jakominiplatzilta Hartbergiin menevään bussiin. 60km matka kesti 1h 20min, onneksi maisemat olivat taas hyvät. Hartbergin bussiasemalla bussista nouseminen osoittautui kevyeksi virheeksi, sillä samalla bussilla olis ilmeisesti päässy radan viereen. Tämän ymmärtäminen olis tietenkin vaatinut sitä, että olis tiennyt ylipäätään koko radan sijainnin. Netistä löytyi osoite radalle, joskaan sitä ei löytynyt GMapsista eikä Garminin navigaattorista. Rok. Sanallinen ohje oli "3km von Hartberg". Siispä kertakäyttöauto alle. Ekaa kertaa Keski-Euroopassa löytyi oikein viimeisen päälle luihu taksisuhari. Vajaan 25 min odottelun jälkeen näkyi taksi. 3km matka Grazissa maksaa yöllä noin 7e, nyt tuo sunnuntaiaamuna 5min kestänyt matka maksoi 10e eikä mittaria autossa näkynyt. Banaani sentään oli katolla, liekkö pöllitty jostain. No, tyhmyydestä sakotetaan. Perille päästiin. Takaisintulomatkalla oltiin huomattavasti fiksumpia, noustiin bussiin radan vierestä ja ajeltiin sillä vain pari pysäkinväliä pitkäksi Grazin päässä. Bussimatka maksoi vain 6e/naama kun älysi kerralla pyytää lipun kahdelle. Luojan kiitos, bussi oli täkäläiseen tapaan ilmastoitu. Lämmintä kun oli päivän aikaan neljättäkymmentä, ja kuplavesi kääntyi jo ennen mahaa toiseen suuntaan ja valui hikenä otsalta.
Olen joskus saattanut kiroilla suomalaisten moottoriurheilutapahtuminen mainostusta, ennakkotiedotusta ja opasteita. Täällä ei voinut edes sitä, kun ei ollut mitä kirota. EM-sarjan sivujen (ERC24.com) ja PS Racing Centerin sivujen (ps-racing.at) sai selville toki perustiedot, kun tiesi mitä halusi tietää. Paitsi sen radan tarkan sijainnin, josta oli jo puhetta. Paikalle suunnatessa ensimmäinen autourheiluun, EM-osakilpailuun, yleisötapahtumaan tai moottoriurheilukeskukseen liittyvä merkki oli PS Racing Centerin n. 20x80cm tienviitta valtatien 54 varressa. 500m radasta, siis. Rata-alueen aidassa oli sitten jo EM-crossin julisteet. Werbung, baby. Liput maksoivat 25e/naama, mikä on varmaan melko normaalia EM-crossiin.
Rata-alue vaikutti normaalilta suomalaisiin jokkis-, karting- ja moottoriratoihin sekä näiden yhdistelmiin tottuneelle. Päärakennus VIP-alueineen oli jopa hulppea. Katselualueet sen sijaan.. noh.. löytyipä syy sille mainoksien puutteellekin. Ihmisiä mahtui aidan ja ratapenkereen tasaiseen väliin noin 4 riviä. Ahveniston rinteeseen tottuneelle oli pienoinen kulttuurishokki. Tungettiin jonkun itävaltalaisporukan paviljonkikompleksin varjoon hellettä pakoon. Selkien takaa näki melko hyvin radan ja pari kuvaakin sai otettua.
Kisa itsessään oli melko lailla tylsää touhua. Rallicrosshan on näyttävä laji ohituksineen, tiukkoine kamppailuineen ja periksiantamattoman ajotyylin omaavine kuljettajineen. Itävallassa ei puuttunu kun jokseenkin kaikki näistä. Radalla kun ei ole yhtään kunnon ohituspaikkaa, ja sijotukset muuttu lähinnä lisälenkin ansiosta. Radan ympärilläkin on lähinnä tasaista nurmikkoa, joten ne vähätkin kilpailutilanteet päätty toisen ajautumiseen nurmikolle ja sieltä sladitellen takasin radalle. Ainut valopilkku oli Liam Doran, jolla yritystä riitti välillä turhaankin hosumiseen. B-finaalin ekan kierroksen ryssimisen jälkeen mies käyttikin 4 kierrosta yleisöä viihdyttämällä. Kuvassa menossa koneen pettämiseen keskeyttävän Toomas Heikkisen ohitus..
Päivä meni hellettä kiroillessa, vichyä juodessa ja schnitzelsemmeliä syödessä. Schnitzelinhän tiedätte, se on se pihvi mihin on paistettu leipä ympärille. Nämä pistää sen vielä peruskuivan sämpylän väliin. No, maku on sinänsä ihan jees ja kyllä se nälkää pitää aikansa. Näiden välissä jänskättiin suomalaisia kuskeja ja Set Promotion -tiimiä, mutta eihän sieltäkään menestystä tullut. Heikkisen tie katkesi b-finaalin konerikkoon ja Leppihalmeella ynnä muilla Pinomäen porukan kuskeilla oli turhan paljon rytinää ja turhan vähän vauhtia koko kisan voittamiseen. Finaalilähdöistä jäi päällimmäisenä mieleen se, että itävaltalainen ratahenkilökunta on keskimäärin yhtä reipasta kun kunnan työmiehet kotomaassa. 12 äijää, kaks lavettiautoo ja maasturi - kyllähän tuolla kokoonpanolla saa helposti yhden alapallovammaisen kilpa-auton siirtämiseen kulumaan 17 minuuttia..
No, kerrasta ei passaa vielä lannistua. Sunnuntaina olis Bergrallye tuossa lähettyvillä, katotaan josko se motivaatio nousis ennen sitä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti