keskiviikko 28. syyskuuta 2011

Oltiin aika Pulassa...

Näemmä ehti tulla pieni hiljaiselo. Saksan kurssin viimeinen viikko meni lukiessa ja suunnitellessa reissua, josta siis tarinaa tässä:

Ennen Graziin saapumista mielessä oli jo käynyt pieni lomamatka Kroatiaan meren rannalle. Suunnitelmat alkoivat muuttua todeksi åari viikkoa sitten ja mikäpä olisikaan sen parempi ajankohta kuin heti kielikurssin jälkeen ottaa pieni irtiotto arkeen. Joten viime perjantaina kielikurssin kokeiden jälkeen (sain muuten numeroksi 2 eli sehr gut, joka vastaa Suomen taulukossa noin numeroa 4 eli toiseksi parasta) 19 ihmistä pakkautui rantakamoineen neljään autoon ja matka kohti Kroatian Pula -nimistä merenrantakaupunkia saattoi alkaa. Mukaan matkaan lähti 13 suomalaista, 2 ruotsalaista, 2 ranskalaista, 1 slovaki ja 1 unkarilainen (ja kaikki selvisivät myös takaisin). Autoja vuokrasimme Sixtiltä ja majoituksen löysimme booking.com sivustolta. Menomatka meni aika suoraa reittiä: Graz - Maribor (Slovenia) - Ljubljana (Slovenia) - Pula ihmetellen paikallisten liikennekäyttäytymistä ja nauttien maisemista. Menomatkaan meni noin 4,5h ja kilometrejä kertyi noin 400.

Koko auton kokoinen kattoikkuna antaa melkein avoautofiiliksen
Uljas ratsumme auringonlaskussa lähellä Kroatian rajaa
Maksulliset tiet olivat hyvässä kunnossa myös Kroatiassa
Illan hämärtyessä saavuimme majoitukseen, joka oli Splendid Resort, joka oli tänä kesänä ainakin Tjäreborgin valikoimassa. Saimme tästä huoneistohotellista huoneistot aivan pilkkahintaan. Ehkä syynä oli kauden viimeiset viikot, sillä 7 hengen huoneistosta maksoimme 161e kolmesta yöstä eli alle 8e/yö/naama (hintaan sisältyi turistiverot, mutta ei aamiaista eikä ilmastointia). Meidän kämppä oli juuri sopivan kokoinen seitsemälle hengelle, kaksi pesuhuonetta (tosin toinen suihku ei toiminut) ja oli myös merinäköala, joten aika luksusta oli. Ilta meni hotellin ravintolassa syöden, rannalla pussikaljaa juoden ja hengaillen. Hengailua jatkoimme kämpän parvekkeella, joka sekin oli todella iso.

RaPulassa
Lauantaina aamupäivällä makoilimme altaalla ja uimme meressä. Ilma oli noin 27 asteista ja vesi altaassa ja meressä virkistävää. Keskipäivän jälkeen päätimme lähteä yhden auton voimin katselemaan kaupunkia ja käymään kaupassa. Pula on varsin pieni kaupunki, mutta keskustassa on paljon nähtävää. Päädyimme paikalliselle torille ihmettelemään menoa ja shoppailimme uimakengät kivikkoista rantaa varten. Söimme 17 kunan (2e) hampurilaiset ja jatkoimme matkaa kaupungin "pääkujalle", jonka varrella oli paljon kauppoja, ravintoloita ja nähtävyyksiä. Suomalaisia turisteja oli myös jonkun verran, ainakin he pitivät sen verran ääntä, ettei voinut olla kuulematta. Henkka shoppaili itelleen shortsit, joita ei Grazista löytynyt (toivottavasti Grazissa on vielä shortsikelejä). Lidlissä shoppailimme hieman evästä ja juotavaa, jotka eivät onneksi olleet hinnalla pilattu. Rankan shoppailu- ja kaupunkikierroksen jälkeen oli hyvä rentoutua vielä altaalla. Illemmalla kävimme syömässä allasbaarissa ja ihailimme mahtavaa auringonlaskua. Porukalla istuimme iltaa parvekkeella ja rohkeimmat lähtivät katsastamaan Pulan yöelämää.

Allas ja Adrianmeri
Tori
Augustuksen temppeli
Allas ja auringonlasku
Sunnuntaina oli tiedossa veneretki. Meidän porukan lisäksi laivassa ei ollut kuin ~10 henkeä, joten saimme rauhassa omassa porukassa makoilla kannella ja nauttia meri-ilmasta. Parin tunnin seilaamisen jälkeen laivakokki oli loihtinut meille lounasta paikalliseen tapaan. Itse olin tilannut possua, joten sain pari paistettua possun kyljystä kaalisalaatin leivän kera. Henkan "hampurilainen" sisälsi 2 jauhelihapihviä ja samaista kaalisalaattia. Onneksi tarjolla oli leipää, joten näppäränä Henkka askarteli itselleen hampurilainen. Monet uskaltautuivat ottamaan kalaa, joka näytti ihan hyvältä. Laivamme rantautui ison leirintäalueen rantaan, jossa oli pitkä uimaranta ja ravintola. Kolmisen tuntia makoilimme auringossa, uimme meressä (nyt niistä uimakengistä oli hyötyä) ja nautimme varsin epätodellisesta olosta. Paluumatka takaisin Pulan satamaan kesti vain puoli tuntia ja jäimmekin siitä suoraan ihmettelemään kaupunkia. Hienoin Pulan nähtävyys on paikallinen Colosseum eli Arena, joka on rakennettu vuonna 68. Hieno oli. Laivamatka ja aurinko oli ottanut veronsa ja porukka oli syömisen jälkeen aika poikki.




Deep blue sea
Pulan Arena
Auringonlasku parvekkeelta
Maanantaina lähdimme ajelemaan takaisin kohti Itävaltaa ja suunnitelmissa oli käyttää koko päivä matkustamiseen ja katsella paikkoja matkan varrella. Reitti takaisin kulki suurinpiirtein näin: Pula - Trieste (Italia) - Nassfeld (Italian ja Itävallan raja) - Graz. Triesten pohjoispuolella on Miramare -niminen paikka, jossa on iso puistoalue ja linna. Nämä kävimme tsekkaamassa ja hienolta näytti. Tsekkasimme myös Triesten keskustan liikenteen ja hiki meinasi tulla kaikille autossa olleille, kun skootterit puikkelehtivat autojen välissä ja autot olivat parkkeerattu hätävilkut päällä juuri siihen, missä oli tilaa. Saimme tarpeeksemme italialaisesta liikennekulttuurista. Lounasta söimme ylihinnoitellussa satamaravintolassa ja jatkoimme matkaa kohti vuoria. Henkan kanssa tosiaan ehdotimme reittiä Nassfeldin kautta, jossa viime talvena kävimme laskettelemassa. Reitti oli mahtava valinta. 1500m korkeuteen päästiin ja ilmakin oli siellä hiukan viileämpää. Paikat näyttivät tutuilta ja takaisin pitää päästä taas talvella. Auringonlaskun näimme vuorten juurelta ja matkaseurueemme saapui Graziin ilta yhdeksän aikaan. Mahtava reissu, mahtava porukka!


Castello di Miramare
Kohti Itävaltaa
Serpentiiniä
Auringonlasku Hermagorissa

On tämä Erasmuselämä aika hienoa!

PS. Tuhottomasti lisää kuvia galleriassa.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti